Hyvää Joulua kaikille!

Olkoon tämä päivä jokaiselle täynnä iloa ja onnea :)

'Cause freedom is a lonely road

Kolarista on jo kahdeksan viikkoa. Tuntuu, että aika lentää siivillä enkä saa mitään aikaiseksi. Mulla on kaksi tenttiä rästissä, enkä tiedä missä, milloin ja miten uusintatentteihin ilmoittaudutaan. En tiedä missä niitä tehdään, enkä saa aikaiseksi tiedustella keneltäkään.

Keskiviikon näyttö meni päin helvettiä. Me ei suunniteltu sitä ollenkaan. Olin omassa mielessäni suunnitellut kaiken mitä teen ja sanon, mutta lopulta jäädyin. Seisoin yli puolet ajasta paikallani ja kompuroin työpariin ja näkösuojaksi vedettyjen kaihtimien jalkoihin. En tiennyt mitä mun pitää tehdä, mitä mun pitää sanoa. Työpari mumisi, eikä sanonut suoraan mitä halusi mun tekevän. Mua vitutti, mua itketti, toivoin että homma olisi jo alta pois, että pääsen pois tästä tilanteesta.

Koulussa en tunne oloani tervetulleeksi, en arvostetuksi. Olen kuin toiselta planeetalta. Niin erilainen kuin muut. Muutama tuijottaa, ne kuiskii, tuijottaa lisää. Jos avaan suuni, mua katsotaan kuin olisin vasta oppinut puhumaan. Peräännyn tilanteista ja olen hiljaa niin kauan kuin mahdollista. Välttelen katsekontaktia, en halua olla ryhmätöissä mukana.

Luokanvalvoja hyysää mua. Sekin kertoo jo jotain. Pari kertaa on tehnyt mieli huutaa kaikin voimin MÄ TIEDÄN!! En ole tyhmä. Mä en ole jälkeenjäänyt. Mua ei hyväksytä luokan facebook-ryhmään, joka tarkoittaa vain ja ainoastaan sitä, että mä en saa mitään tärkeitä ilmoituksia jotka koskee meidän luokkaa. Puren huulta ja lasken minuutteja. Joko voi lähteä? Voinko mä tänään jäädä kotiin? Kuinka monta kertaa saan olla poissa tältä kurssilta?

Ne ei moikkaa. Kun mä moikkaan niitä, ne tuijottaa kuin saastaa. Mitä sä meille puhut? Ne ei istu mun viereen. Ne ei kysy multa, vaikka tietäisivät mun tietävän vastauksen. Ne nauraa mulle.

Mä vihaan mun luokkaa. Mä en ole osa sitä. Samalla kokoonpanolla pitäisi kestää vielä vuosi.

Aloin taas seurata syömisiäni. Painoa on edelleen yli 66kg, joka tarkoittaa sitä että pudotettavaa on lähemmäs kymmenen kiloa. Välillä mun tekee mieli luovuttaa, välillä mä uskon itseeni enemmän kuin koskaan. Mun mieliala vaihtuu nopeasti. Olen suurimman osan ajasta ärtynyt. Omalle lapselle tyhmästä asiasta ärähtäminen aiheuttaa itselle itkukohtauksen ja hölmistyneen Prinsessan, kun äiti pyytelee anteeksi ja halailee. Mua pelottaa, että mä menetän Prinsessan. Olen nähnyt sellaisia unia joissa menetän Prinsessan, enkä luota lastensuojeluun. Ne ei tunne meitä... Mä en tiedä mitä mä tekisin ilman Prinsessaa. Se on mulle tärkeintä tässä maailmassa, nyt ja aina.

Mikko ei edes välitä siitä, mutta se silti haluaa tehdä meidän elämästä helvettiä. Saako se teinipissiksiltä säälipillua, kun kertoo olevansa kaltoinkohdeltu isä? Se kusipää kertoo kaikille kuinka itsekeskeinen huora mä olen. Mä vihaan sitä "ihmistä" enemmän kuin mitään. Lastensuojelu tuntuu kääntyvän sen puoleen, vaikka sitä epäillään Prinsessan... en mä pysty edes kirjoittamaan sitä. Jos se paljastuu syylliseksi, se ei enää koskaan koske yhteenkään tyttöön. Mä leikkaan sen millikullin irti vaikka kynsisaksilla!

Mua stressaa. Mua itkettää. Mua oksettaa. Mua ahdistaa... Mä tarvitsen jonkun harrastuksen, jossa saan purkaa tätä energiaa. Mulla ei ole autoa, mä pelkään ajamista.

Päätin viikko sitten, etten polta enää. Pienet sille.

kuvat googlesta

Mitat

25.11. maanantai

Vyötärö 75,8cm

Jenkkakahvojen kohdalta 97,8cm

Lantio 98,4cm

Perse 103cm

Reisi 60,6cm

Paino 67,2kg

2.12. maanantai

Vyötärö 75,2cm ↓

Jenkat 96,1cm ↓

Lantio 98,4cm -

Perse 104cm ↑

Reisi 59,9cm ↓

Paino 66,5kg ↓ 

Mitat otan aina leveimmästä kohdasta. Kyykyt näyttää tuottavan tulosta jo tässä vaiheessa, ja muutenkin mennään oikeaan suuntaan. Painoa tippui viikossa se 700 grammaa. Ihme kyllä kaiken herkuttelun jälkeen. Mutta nyt alkoi uusi viikko ja kokonaan uusi kuukausi. Mahdollisuuksia on niin monia. En ehtinyt aamulla syömään mitään, joten kilokaloreita tähän mennessä on kertynyt 260.

Kyykyt ja lankku on yhä rästissä, ja niiden suorittaminen tuntuu taas liian vaikelta. Ostin lauantaina uudet lätkähanskat ja olen enää autoa vaille valmis lätkätreeneihin. Sitä toki saan odotella vielä todella hyvän aikaa.

Hello December! Please be good to us

Perjantainen postaus meni mönkään, kun netti katkesi. Tai siis naapurit sammuttivat salasana suojaamattoman zyxelinsä... Nyt mulla on käytössä isältä lainassa oleva mokkula sen aikaa, kun saan vakuutukselta rahat uuteen puhelimeen.

Kävin perjantaina hölkkäämässä ja matkaa kertyi 1,70km, ennen kuin molempiin kylkiin iski pahin lihaspistos ikinä. Kipu pakotti mut pysähtymään ja jatkamaan matkaa rauhallisesti kävellen. Loppumatkan sain hölkättyä erittäin tyhmännäköisesti, sillä mun paskana olevat polvet ehti jäykistyä ja kylmentyä. Matkaa kertyi lopulta sen 3,40km ja päätin, että vielä joku päivä mä hölkkään sen läpi helposti. Vaikka kolmesti peräkkäin!

Lauantaina porukoilla kävin hölkkäämässä ja matkaa kertyi jo 1,80km. Mr. Big sai mut hidastamaan kävelyyn. Kuka se Mr. Big oikein on, vai? Se on mun pään sisällä istuva pieni mies, joka hallitsee kaikkia mun ajatuksia. Se nauraa mulle. Lenkillä se kehottaa kävelemään. Se tietää, etten jaksa. Lauantain lenkillä oletin, etten jaksa hölkätä niin pitkälle ja kirosin ääneen, kun pysähdyin. Olisin jaksanut, ei vain huvittanut.

Koko viikonloppu oli taas yhtä herkuttelua ja 30 päivän haasteet jäi tekemättä. Olen siis velkaa 205 kyykkyä ja 1min 15sek lankkua. Aloitin em. haasteet 25. päivä viime kuuta ja toivon niiden tuottavan edes jonkinlaista tulosta. Lenkkejä unohtamatta. Jos jollain on ylimääräistä tahdonvoimaa, niin tänne saa lähettää! :)

Tämä lyhyt, mutta tehokas lausahdus jaksaa motivoida mua aina!

Saavutin jo 66 kilon, ja pelottaa mennä huomenna vaa'alle. Huomenna pitäisi ottaa uudet mitat ja kuvatkin. Taisin pahasti kusta kaikki tämän yhden viikonlopun aikana. Kerron huomenna lisää mitoista sun muista! 

Tässä vielä mainitsemistani haasteista kuvat:

Nyt mä luon itselleni Netflix tilin ja jatkan Breaking Badin tuijottelua. Mulla oli vahvat ennakkoluulot kyseistä sarjaa kohtaan ja eilen tylsyyden tappajana päätin katsoa hetken, ja jäin koukkuun. Ja sitäpaitsi, Aaron Paulia voisi tuijotella loputtomiin ;) Ihanaa joulukuuta kaikille! Kohta alkaa uusi vuosi ja uusi mahdollisuus kaikelle! <3