tiistai 24. joulukuuta 2013

Hyvää Joulua kaikille!
Olkoon tämä päivä jokaiselle täynnä iloa ja onnea :)

perjantai 20. joulukuuta 2013

'Cause freedom is a lonely road

Kolarista on jo kahdeksan viikkoa. Tuntuu, että aika lentää siivillä enkä saa mitään aikaiseksi. Mulla on kaksi tenttiä rästissä, enkä tiedä missä, milloin ja miten uusintatentteihin ilmoittaudutaan. En tiedä missä niitä tehdään, enkä saa aikaiseksi tiedustella keneltäkään.

Keskiviikon näyttö meni päin helvettiä. Me ei suunniteltu sitä ollenkaan. Olin omassa mielessäni suunnitellut kaiken mitä teen ja sanon, mutta lopulta jäädyin. Seisoin yli puolet ajasta paikallani ja kompuroin työpariin ja näkösuojaksi vedettyjen kaihtimien jalkoihin. En tiennyt mitä mun pitää tehdä, mitä mun pitää sanoa. Työpari mumisi, eikä sanonut suoraan mitä halusi mun tekevän. Mua vitutti, mua itketti, toivoin että homma olisi jo alta pois, että pääsen pois tästä tilanteesta.

Koulussa en tunne oloani tervetulleeksi, en arvostetuksi. Olen kuin toiselta planeetalta. Niin erilainen kuin muut. Muutama tuijottaa, ne kuiskii, tuijottaa lisää. Jos avaan suuni, mua katsotaan kuin olisin vasta oppinut puhumaan. Peräännyn tilanteista ja olen hiljaa niin kauan kuin mahdollista. Välttelen katsekontaktia, en halua olla ryhmätöissä mukana.

Luokanvalvoja hyysää mua. Sekin kertoo jo jotain. Pari kertaa on tehnyt mieli huutaa kaikin voimin MÄ TIEDÄN!! En ole tyhmä. Mä en ole jälkeenjäänyt. Mua ei hyväksytä luokan facebook-ryhmään, joka tarkoittaa vain ja ainoastaan sitä, että mä en saa mitään tärkeitä ilmoituksia jotka koskee meidän luokkaa. Puren huulta ja lasken minuutteja. Joko voi lähteä? Voinko mä tänään jäädä kotiin? Kuinka monta kertaa saan olla poissa tältä kurssilta?

Ne ei moikkaa. Kun mä moikkaan niitä, ne tuijottaa kuin saastaa. Mitä sä meille puhut? Ne ei istu mun viereen. Ne ei kysy multa, vaikka tietäisivät mun tietävän vastauksen. Ne nauraa mulle.

Mä vihaan mun luokkaa. Mä en ole osa sitä. Samalla kokoonpanolla pitäisi kestää vielä vuosi.


Aloin taas seurata syömisiäni. Painoa on edelleen yli 66kg, joka tarkoittaa sitä että pudotettavaa on lähemmäs kymmenen kiloa. Välillä mun tekee mieli luovuttaa, välillä mä uskon itseeni enemmän kuin koskaan. Mun mieliala vaihtuu nopeasti. Olen suurimman osan ajasta ärtynyt. Omalle lapselle tyhmästä asiasta ärähtäminen aiheuttaa itselle itkukohtauksen ja hölmistyneen Prinsessan, kun äiti pyytelee anteeksi ja halailee. Mua pelottaa, että mä menetän Prinsessan. Olen nähnyt sellaisia unia joissa menetän Prinsessan, enkä luota lastensuojeluun. Ne ei tunne meitä... Mä en tiedä mitä mä tekisin ilman Prinsessaa. Se on mulle tärkeintä tässä maailmassa, nyt ja aina.

Mikko ei edes välitä siitä, mutta se silti haluaa tehdä meidän elämästä helvettiä. Saako se teinipissiksiltä säälipillua, kun kertoo olevansa kaltoinkohdeltu isä? Se kusipää kertoo kaikille kuinka itsekeskeinen huora mä olen. Mä vihaan sitä "ihmistä" enemmän kuin mitään. Lastensuojelu tuntuu kääntyvän sen puoleen, vaikka sitä epäillään Prinsessan... en mä pysty edes kirjoittamaan sitä. Jos se paljastuu syylliseksi, se ei enää koskaan koske yhteenkään tyttöön. Mä leikkaan sen millikullin irti vaikka kynsisaksilla!

Mua stressaa. Mua itkettää. Mua oksettaa. Mua ahdistaa... Mä tarvitsen jonkun harrastuksen, jossa saan purkaa tätä energiaa. Mulla ei ole autoa, mä pelkään ajamista.




Päätin viikko sitten, etten polta enää. Pienet sille.

kuvat googlesta

maanantai 2. joulukuuta 2013

Mitat

25.11. maanantai
Vyötärö 75,8cm
Jenkkakahvojen kohdalta 97,8cm
Lantio 98,4cm
Perse 103cm
Reisi 60,6cm
Paino 67,2kg

2.12. maanantai
Vyötärö 75,2cm 
Jenkat 96,1cm 
Lantio 98,4cm -
Perse 104cm 
Reisi 59,9cm
Paino 66,5kg  

Mitat otan aina leveimmästä kohdasta. Kyykyt näyttää tuottavan tulosta jo tässä vaiheessa, ja muutenkin mennään oikeaan suuntaan. Painoa tippui viikossa se 700 grammaa. Ihme kyllä kaiken herkuttelun jälkeen. Mutta nyt alkoi uusi viikko ja kokonaan uusi kuukausi. Mahdollisuuksia on niin monia. En ehtinyt aamulla syömään mitään, joten kilokaloreita tähän mennessä on kertynyt 260.

Kyykyt ja lankku on yhä rästissä, ja niiden suorittaminen tuntuu taas liian vaikelta. Ostin lauantaina uudet lätkähanskat ja olen enää autoa vaille valmis lätkätreeneihin. Sitä toki saan odotella vielä todella hyvän aikaa.

sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Hello December! Please be good to us

Perjantainen postaus meni mönkään, kun netti katkesi. Tai siis naapurit sammuttivat salasana suojaamattoman zyxelinsä... Nyt mulla on käytössä isältä lainassa oleva mokkula sen aikaa, kun saan vakuutukselta rahat uuteen puhelimeen.


Kävin perjantaina hölkkäämässä ja matkaa kertyi 1,70km, ennen kuin molempiin kylkiin iski pahin lihaspistos ikinä. Kipu pakotti mut pysähtymään ja jatkamaan matkaa rauhallisesti kävellen. Loppumatkan sain hölkättyä erittäin tyhmännäköisesti, sillä mun paskana olevat polvet ehti jäykistyä ja kylmentyä. Matkaa kertyi lopulta sen 3,40km ja päätin, että vielä joku päivä mä hölkkään sen läpi helposti. Vaikka kolmesti peräkkäin!

Lauantaina porukoilla kävin hölkkäämässä ja matkaa kertyi jo 1,80km. Mr. Big sai mut hidastamaan kävelyyn. Kuka se Mr. Big oikein on, vai? Se on mun pään sisällä istuva pieni mies, joka hallitsee kaikkia mun ajatuksia. Se nauraa mulle. Lenkillä se kehottaa kävelemään. Se tietää, etten jaksa. Lauantain lenkillä oletin, etten jaksa hölkätä niin pitkälle ja kirosin ääneen, kun pysähdyin. Olisin jaksanut, ei vain huvittanut.


Koko viikonloppu oli taas yhtä herkuttelua ja 30 päivän haasteet jäi tekemättä. Olen siis velkaa 205 kyykkyä ja 1min 15sek lankkua. Aloitin em. haasteet 25. päivä viime kuuta ja toivon niiden tuottavan edes jonkinlaista tulosta. Lenkkejä unohtamatta. Jos jollain on ylimääräistä tahdonvoimaa, niin tänne saa lähettää! :)



Tämä lyhyt, mutta tehokas lausahdus jaksaa motivoida mua aina!

Saavutin jo 66 kilon, ja pelottaa mennä huomenna vaa'alle. Huomenna pitäisi ottaa uudet mitat ja kuvatkin. Taisin pahasti kusta kaikki tämän yhden viikonlopun aikana. Kerron huomenna lisää mitoista sun muista! 

Tässä vielä mainitsemistani haasteista kuvat:



Nyt mä luon itselleni Netflix tilin ja jatkan Breaking Badin tuijottelua. Mulla oli vahvat ennakkoluulot kyseistä sarjaa kohtaan ja eilen tylsyyden tappajana päätin katsoa hetken, ja jäin koukkuun. Ja sitäpaitsi, Aaron Paulia voisi tuijotella loputtomiin ;) Ihanaa joulukuuta kaikille! Kohta alkaa uusi vuosi ja uusi mahdollisuus kaikelle! <3

tiistai 26. marraskuuta 2013

Just do it

Eilisiä fiiliksiä paperilta:

"Tasan kuukausi kolarista ja hyvä sauma aloittaa laihdutus. Jo parin viikon ajan olen lupaillut itselleni, että suunta kohti parempaa ja kevyempää elämää alkaa nyt, mutta aika heikolta on vaikuttanut.

Päivän maximikalorit olisi unelmissa 1000kcal, mutta eiköhän ne huitele lähempänä 2000:ta. Vielä vuosi sitten kalorit pysyi kurissa, ja vain yhdeksän kuukautta ja seitsemän kiloa sitten 400 kaloria päivässä oksetti.

Tavoitteena on liikkua joka päivä. 30 päivän squat- ja lankkuhaasteen aloitin eilen. Kolmatta kertaa...

Asiat on niin paljon helpompi jättää tekemättä, kuin vain tehdä. Paitsi syömisen suhteen."


Mun tekee koko ajan mieli syödä jotain, ja kun en syö niin alkaa tehdä mieli herkkuja. Herkutteluksi se tänäänkin meni, kun asuntoesittelyn jälkeen käytiin kaupassa. Nyt on maha pullollaan toffeeta ja enkelisuklaata. 

Kuvat googlesta.

maanantai 25. marraskuuta 2013

Mietteitä hiljaisuuden jälkeen

Anteeksi hiljaisuus. Se johtuu laiskuudesta ja netin puutteesta. Olen kirjoitellut juttuja paperille, ja tässä niistä yksi:

"Miksi mun piti muuttaa pois kuppikselta? Kultaako aika muistot näin nopeasti, vai olivatko löytämäni huonot puolet kerrostaloasumisesta liioiteltuja?

Oliko rattaiden änkeminen hissiin ja niiden sisällä säilyttäminen sittenkään niin kamalaa? Iso kauppa kävelymatkan päässä, samoin koulu ja keskusta.

Autottomuus pistää miettimään. Jos asuisin vielä kuppiksella, en edes tarvitsisi autoa. Vuokra olisi 30 euroa enemmän, sähkö saman verran vähemmän. Bussilippuja ei tarvitsisi ostaa, eikä takkapuita.

Ympäri vuorokauden jostain kuuluu elämisen ääniä. Aamulla kahvia keittäessä oli ihanaa tuijottaa keittiön ikkunasta tiellä kulkevia ihmisiä. Autoja loputtomiin, kiireisiä ihmisiä juoksemassa ja lapsia nauttimassa lumesta ja loskasta. Niillä ei ollut kiire minnekkään.

Viikonloppuisin heräsin aikaisin traktorin jyskeeseen, joka kasasi yöllä satanutta lunta aina vain isommaksi ja isommaksi kasaksi, vieden kahden vierasauton paikan.

Parkkipaikkaa sai vihan tunteeseen asti hakea suurimman osan kuppiksella vietetystä ajasta. Talvella tilanne oli lähes kaoottinen, kun joutui kävelemään kokonaisen korttelin. Seriously?

Onko tässä taas kyse siitä, ettei ihminen osaa arvostaa sitä mitä jo on? Jatkuvasti yritetään etsiä jotain mukavampaa, jotain parempaa. Hetken mielijohteesta tehdään suuriakin päätöksiä, kun aina on kiire. Kaikki halutaan nyt ja heti."

2012

2012

Ikävä pakkasia. Ikävä palelevia poskia ja kirkkaan punaista nenää.


P.S. Eilen satoi ensilumi ♥

tiistai 12. marraskuuta 2013

Eniten vituttaa kaikki

Lääkkeet katosi, en muistanut että apteekit menee kiinni jo viideltä, olen taas lihonnut, en jaksa hölkätä, en pysty tekemään mitään.

Koko kroppa kutiaa, otsa kukkii, paska ilma, luvassa lauha talvi. Ei ole autoa, eikä tule. Läski ei jaksa hölkätä. Selkä sattuu.

Ainakin sä olet terve. Ai mä vai? En todellakaan.

Tajusin, etten saa laihdutettua koskaan. En tule koskaan olemaan tyytyväinen kroppaani.


torstai 31. lokakuuta 2013

Vihaan tätä elämää

Lokakuun viimeinen päivä ja lumen tuloon reilu kaksi viikkoa. Ellei eletä jo aikaa, että taaperretaan vuoratuissa kumisaappaissa koko talvi.

Nyt taas tuntuu, että kaikki alkaa mennä alamäkeen. Kaverin ulkomaalainen mies tulee suomeen muutaman viikon kuluttua ja lupauduin, että se voi tulla meidän kanssa laivalle. Jos mun pikkuveli ei lähde sen takia mukaan, vaikka alustavasti jo lupasi, mä taidan jättää reissun tekemättä. Tulen olemaan kolmas pyörä ja mua ei voisi vähempää kiinnostaa kattella niitten nuoleskelemista.

Mua vituttaa nyt jo.



Vakuutussetä soitteli tänään ja ilmoitti mun auton arvoksi 2000€, johon lisätään turvaistuimen arvo 209€. Nyt vaan odottelen tietoa muista hajonneista/turmeltuneista tavaroista, joihin kuuluu 400 euron edestä sälää sekä uusi puhelin.


Menin koululle lukkarin mukaisesti ja ne päätti nyt vasta pitää matikan viime kurssin päätöksen, eli menin ihan turhaan. Tein kolme paperillista yksikönmuunnoksia ja joka puolelta kuuluu, ei tästä tuu mitää, en mä osaa! Hei c'moon, kurssi loppui jo, ettekä osaa vieläkään!?

Sain osakseni vahingoniloista naurua, kun kukaan luokasta ei tasan tarkkaan tiedä miksi mä klenkkasin, miksi mulla on käsituki ja miksi puolet naamasta on mustelmilla. Ja naurajistako pitäisi tulla hyviäkin hoitajia...

Tää päivä kiinnosti mua melkeen yhtä paljon kun läjä sontaa.

keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Pitääollapikkasenpläski

"Laihduttaminen on ihmisen tietoista toimintaa painon alentamiseksi."
-wikipedia

Neljän seinän sisällä toista jalkaa klenkaten, käyn jälleen kerran jääkaapilla. Aina sieltä jotain löytyy. Viidennen kerran kurkkaan kulmakaappiin, jossa ei aikaisemmillakaan kerroilla ollut puuroa, näkkileipää ja kasvisliemikuutioita ihmeellisempää. Syön kolmannen Viiliksen ja täksi päiväksi tarkoitetun tonnikalasalaattiaterian. Äiti on tuonut mulle kokista ja illalla mieli tekee suklaata. Syön kokonaisen minttukrokanttilevyn. Päivällä syödyt sipsit on jo unohtuneet, eikä coca colan kalorit ja sokeri tunnu rasittavan mieltä.

googlesta

tiistai 29. lokakuuta 2013

29102013



Huomenna on viimeinen sairaslomapäivä, ja mua pelottaa miten selviän koulussa. Kaikkien katseet, päänsärky, reiden ja säären kivut ja säryt.

Torstaina mun pitää könkätä kouluun yhden tunnin takia. Perjantaissa roikkuu kysymysmerkki viimeisen tunnin kohdalla. Varattu.

Olen selittänyt perjantai-iltapäivän tapahtumat arviolta kahdeksaan kertaan ja vielä olisi ainakin kerta edessä. Jokaisella kerralla löydän uuden jossittelun aiheen.

Jos en olisi pakannut tavaroita hyppytunnilla. Jos en olisi pyytänyt hyväksilukua tunnin jälkeen. Jos olisin mennyt toista reittiä, kun sitä harkitsin. Jos olisin kääntynyt, kun olisin ehtinyt. Jos olisin katsonut taustapeiliin, niin kuin aina siinä kohtaa. Jos en olisi ohittanut meihin törmännyttä autoa!

lauantai 26. lokakuuta 2013

Kolarissa

Meni viikonloppu uusiksi. Lähdettiin tytön kanssa mun vanhemmille, kun pari kilometriä ennen määränpäätä mies ajaa mun auton perään vähintään 90 mittarissa ja tuhoaa koko takakulman autosta. Kaikki tapahtuu sekunnissa ja liikahdetaan sen verran eteenpäin, että vastaan tuleva auto törmää etukulmaan. Koko oikea puoli kasassa.

Auto pyörii pari kierrosta ympäri ja mulla on luultavasti taju sen aikaa kankaalla, koska en muista sitä. Nousen paniikissa autosta ulos vaikka joka paikka särkee. Kierrän auton taakse ja huudan. Näen tytön. Takalasi ja tytön puoleisen oven lasi on rikki. Tyttö tuijottaa mua, mutta ei itke. Alan huutaa, että auttakaa mun tytärtä. Perään ajanut mies kävelee mua kohti ja pyytelee anteeksi. Vastaan ajanut nainen tulee mun vierelle, irroittaa tytön turvavyöt mutta ei ota häntä ulos. Menen väliin ja nostan tytön ulos. Näen tytön takaraivossa verta. Ikkunan lasi on raapaissut päätä.

Odotetaan noin 10 minuuttia ambulanssia ja noustaan sinne heti. Mies ja nainen ovat kunnossa. Munt rusikoidaan kahden auton väliin. Tyttökin on paremmassa kunnossa, kuin mä. Meiltä kysellään moneen kertaan samat asiat ja lähdetään kohti sairaalaa. Perään ajanut mies pyytelee anteeksi ja halailee.

Mulle laitetaan kaulatuki ja tippa, ja pidän tyttöä tiukasti sylissä matkan ajan. Sairaalassa meidät erotetaan ja makaan samassa asennossa vajaan neljä tuntia. Tyttö on kunnossa ja viedään lasten teholle yöksi tarkkailuun. Mun äiti on tytön seurana.

Mä yövyn traumaosastolla ja saan neljään kertaan särkylääkettä, sillä löin pääni tuulilasiin. En pääse istumaan ilman sairaanhoitajan apua ja munt kärrätään vessaan. Ennen nukkumaanmenoa yritän nousta ylös ja koko vartalo särkee. Vatsan, niskan ja käsien lihakset on nytkähdyksen seurauksena väsyneet ja kipeät, mikä vaikeuttaa ylöspääsyä. Vasen käsi ei vieläkään toimi kunnolla.

Mua itkettää koko illan ja yön.

perjantai 25. lokakuuta 2013

Perjantai


Ihanaa, että on vihdoin perjantai. Olen ollut koko viikon väsynyt ja se alkaa painaa jo kunnolla, kun meinasin nukahtaa anatomian tunnilla. Nyt olen kotona hyppytunnin ajan, ja takaisin koululle pitää raahautua tunnin päästä. Tunnin päästä mun pitää myös soittaa ikävä puhelu lastenvalvojalle, sillä mun on pakko vaatia ettei tytön isä näe häntä vähään aikaan.

Eilistä fiilistä

Meillä on niin kauhea sota käynnissä, että isä, sanotaan nyt vaikka Mikko, kostaa helposti tytön kautta mulle. Mikko on häikäilemätön ja psyykkisesti sairas. Ainakin mun diagnoosin mukaan. Vähintään narsisti. 

Tämä olisi Mikon viikonloppu, mutta mä aion tehdä kaikkeni ettei Mikko tyttöä saa. Olen sille jo pitkään sanonut, että pistää asiansa kuntoon jos haluaa vielä tytärtään tavata. Asiat menee aina vaan huonommiksi, eikä se edes yritä. Ei yrittänyt munkaan kanssa ku pari kuukautta toitotin, että jos se ei edes yritä, me muutetaan pois.

Mikolla on lähestymiskielto mua kohtaan ja olin taas eilen oikeudessa sen takia. Menetin hermot totaalisesti ja itkien huusin ja haukuin Mikkoa, syyttäjää, tuomaria... Ei kovinkaan järkevää, mutta Mikkoa ei voisi vähempää kiinnostaa sakot ja mitä mä siitä saan? Poissaolomerkintöjä koulusta, bensakuluja. Valtio saa lisää rahaa eikä Mikko mihinkään siitä muutu.


Ostin eilen seitsemän kinder buenoa ja söin ne kaikki illalla. Niiden piti kestää koko viikonlopun. Pelkästään niistä kertyi yli 1700kcal enkä uskaltanut käydä vaa'alla aamulla.

Onneksi huomenna pääsee luistelemaan pitkästä aikaa <3

Kaikki kuvat googlesta.

torstai 24. lokakuuta 2013

Uusia tuulia

Moi! Oon Eve. Parikymppinen vuoden ikäisen taaperon äiti. Opiskelen lähihoitajaksi jo periaatteessa neljättä vuotta ja vielä olisi jäljellä kaksi. Koko vanhassa koulussa vietetty aika oli pelleilyä enkä edistynyt ollenkaan.

Oon kirjottanut blogia enemmän ja vähemmän viitisen vuotta ja muutaman kuukauden kerroin kuulumisiani omilla kasvoilla. Nyt olisi taas aika pysyä varjoissa ja yrittää näin saada enemmän itsestäni ulos.

Olen laihduttanut vuodesta 2007 ja välillä siinä onnistunutkin. Paras saavutukseni oli, kun sain painoa kuusi kiloa pois, mutta kuinkas sitten kävikään. Kaikki kilot tulivat myrskyn lailla takaisin. Eilen aamulla vaaka näytti 65,5kg ja tavoitepaino tällä hetkellä on 58kg.

Mun laihdutus johtaa välittömästi siihen, että karsin ruokavaliostani pois kaikki lämpimät ruuat ja alan herkuttelemaan niiden sijasta. Elän päivät jogurtilla, hedelmillä ja muroilla. Suklaata kuluu todella paljon. Sitä en tee omasta vapaasta tahdosta, vaan ääni mun pään sisällä huutaa, ettei tuota voi syödä! Makeanhimo kasvaa kun kalorimäärä pienenee. Tällä hetkellä mun päivittäinen kaloritavoite on maksimissaan 1000kcal. Not gonna happen!